perjantai 20. elokuuta 2010

Forma-messuja ja koulun juhlia

Tässä ei nyt muutamaan päivään ehdi ompeluksien kanssa puuhailemaan valitettavasti. Meillä on tänään tyttären luokkaretkirahaston keräämiseksi luokan tapaaminen, jota olen ollut puuhaamassa. Aarteen etsintää, herkkuja ja pelejä ja leikkejä olisi ainakin ohjelmassa :).

Sunnuntaina lähdetäänkin oikein kaksissa naisin Forma-messuille. Jospa sieltä löytyisi ideoita verkkokaupan tuotevalikoimaan. Periaatteessa kontaktit Tanskalaisiin sisustustavaroiden tuottajiin on jo olemassa, mutta katsotaan nyt vähän muitakin juttuja.

Tällaista messuväki lupailee:

"Forma Messut - tärkein kotimainen osto- ja myyntitapahtuma
Forma Messut on Suomen johtava lahjatavara- ja kodinsisustusalan ammattitapahtuma. Forma Messuilta löydät lahjatavaroiden ja kodinsisustuksen uudet värit, trendit ja ideat maailmalta sekä kotimaisilta käsityöläisvalmistajilta: laadukkaat, yksilölliset lahja- ja paperitavarat, persoonalliset liikelahjat ja kodinsisustuksen viimeisimmät tuulet. Erikoisosastoilla välineitä ja toimintamalleja yritystoimintasi kehittämiseen."

Tällä jahkailulla joulusesonki menee minulta ohi, mutta toisaalta, haluan verkkopuodille juuri sen oikeanlaisen linjauksen, enkä halua häröillä. Olisi kiva löytää jotain erilaista, mitä muilla ei välttämättä olisi. Ihaninta olisi, jos tuotteilla olisi jokin ajatus takana- vaikka monesti riittää, että esine on kaunis.

Joulu tuntuu vähän kaukaiselle ajatukselle, kun ulkona paistaa aurinko ja asteet on reilusti plussan puolella, mutta yrittäjän elämä kulkeekin ihan eri sykleissä :).

tiistai 17. elokuuta 2010

Valmis laukku

Laukku tosiaan valmistui aamulla, mutta säädin aika kauan tuon tuotemerkin kanssa, että sain sen ommeltua nätisti. Samoin valaistus ei tuntunut olevan kohdillaan, että olisin saanut kauniita kuvia. Luovutan laukun luultavasti jo huomenna tilaajalle, joten tilaisuuksia kuvaamiseen paremmalla valolla ei nyt vain ole.

Aamupäivällä paistoi aurinko, ja kuviin tuli varjot ja illalla ei sitten taas ollut valoa riittävästi.


Yksityiskohtia laukusta:





Seuraava projekti on tehdä kaksi isoa laukkua tilauksesta, jotka ovat identtisiä tämän laukun kanssa:


Jotain uutta olisi kiva näihin kyllä keksiä. Noita isoja nappeja minulla on juuri se 2 kappaletta. Eli jos joku tahtoo tällaisen, niin valitettavasti ihan presiis samanlaista ei ole mahdollista saada. Kankaitakin on rajallinen määrä, mutta vielä noista muutaman pystyy tekemään. Tykästyin erityisesti tuohon keskellä olevaan kankaaseen ja siitä on tulossa ihanan romanttinen versio ruusukangasreunuksella. Itselle mielekkäintä olisi tehdä jokaisesta laukusta uniikki, mutta kangastakaan ei kannata lähteä ostamaan tilkku kerrallaan. Ja sitähän tehdään mitä tilataan :). Parasta tässä on se, että joku oikeasti haluaa minun omin käsin tekemiäni laukkuja!

Minulla on nyt hakusessa juuri oikeanlainen patjakangas (valkoisella pohjalla beigeä raitaa), mutta onpas yllättävän vaikeaa löytää! Kaikenlaisia ihanuuksia on kyllä tullut vastaan, mutta kun on vahva mielikuva siitä mitä haluan, niin sitähän täytyy saada. Kankaasta on tulossa pinnasängyn suojia.


Pitsiliinoja haalin myös aina kun esim. kirppiksellä niitä vastaan tulee. Värjään niistä sitten mieleiseni värisiä ja käytän esim. näin:





Kyseessä on siis liivihame, lisää kuvia löytyy verkkopuodin kuva-albumista. Nyt on sen verran tullut laitettua kuvia tähän postaukseen, että saa tältä erää riittää :).

maanantai 16. elokuuta 2010

Aikas näpsäkkä laukku :)

Laukkuprojekti etenee :). Aloitin keskikokoisesta laukusta ja sain sen jo aika pitkälle tänään. Huomen aamusta jatkan, kun olen saanut lapset kouluun ja toivottavasti saan laukun jo aamupäivästä valmiiksi.

Hihnat on jo kiinni, ehdin alla olevat kuvat ottaa ennen sitä. Huomenna jos ehtisi ottaa kuvia päivän valossa, saattaisi tulla vähän pirteämpiä otoksia.

Kokeilin ommella hihnoihin erikoisemmalla ompeleella, kun niitä muutama tuossa ompelukoneessani on. Aika kiva tuli, varsinkin kun ommel näyttää nurjaltakin puolelta hyvältä.




sunnuntai 15. elokuuta 2010

Puuhailua

Onpas ollut puuhakas viikonloppu :). Olen leikellyt kankaita useampaan laukkuun. Niitä on siis kolmea kokoa tulossa, ja kun noita kankaita tuossa on, ajattelin, että on järkevää leikellä valmiiksi. Olen saanut kolme tilausta: kahdesta isosta ja yhdestä keskikokoisesta laukusta. Ihan mahtavaa!  Huomenna pääsee töiden jälkeen suoraan ompelemaan, kun on kaikki valmiina. Laitan kuvia kun työt etenee.

Minulla on myös yksi toimeksianto rivitaloasunnon stailauksesta. Piirtelin aamulla kalustesuunnitelmaa ja luonnoksia tv-tasosta, jonka asiakas aikoo teettää puusepällä. Hauskaa hommaa!

Mietin tuossa muutama päivä sitten, että olenkohan koskaan tehnyt mitään näin innokkaasti kun tätä oman pienen yritykseni kehittämistä. Kuviohan meni sillä tavalla, että reilu vuosi sitten tuli mahdollisuus jatkaa samalla työnantajalla toimistohommissa omalla toiminimellä ja tartuin heti mahdollisuuteen. Keskusteltiin asiasta pomon kanssa perjantaina ja maanantai-aamuna lähti perustamisilmoitus kaupparekisteriin. Eikä ole tarvinnut ratkaisua katua. Olen edelleen samassa osa-aikaisessa toimistohommassa, mutta viime vuonna aloitin sisustussuunnittelijan opinnot ammattikorkeakoulussa ja olen tehnyt oman toiminimeni puitteissa niitä hommia opiskelijahinnalla, hankkiakseni kokemusta. Verkkopuodin kuviota avasinkin jo edellisessä postauksessa.

Jotenkin kaikki palaset on loksahdelleet viime vuosina paikoilleen :)

perjantai 13. elokuuta 2010

Pakahtuva bloggeri ;)

Olen ihaillut muiden kauniita blogeja ja joskus aloitellutkin yhtä. Mutta ei se silloin vielä ollut minun juttuni. Nyt tuntuu, että kun tuon verkkopuotini parissa menee paljon aikaa koneella muutenkin, niin miksipä en päivittelisi tänne kuvia, jotka ei verkkopuotiin mahdu. Ja ei sekään olisi ollenkaan hassumpaa, jos joskus saisi palautettakin tekemisistään. Ja tosi ihanaa olisi tutustua samanhenkisiin ihmisiinkin, joilla on paloa tehdä näitä käsityöhommeleita tai ihan mitä vaan, kun vain sitä paloa löytyy! Joskus on nimittäin pää oikeasti niin täynnä ideoita, että tuntuu että pakahtuu. Varsinkin jos ei niitä juttuja ihan just heti pääse toteuttamaan. Sellaista se perheellisen elämä tuppaa olemaan :).

Pientä esittelyä tuosta verkkopuodista:

Olen aina ollut yrittäjähenkinen ja tykkään puuhastella monenlaista. Silloin kun lapset olivat pieniä, olisi ollut ihana tehdä jotain tällaista. Eikä se toki ole myöhäistä vieläkään. Ihan on minun juttuni.

Vihdoin sitten joskus tuossa vuoden vaihteessa välähti: Olin tutustunut Hilcon kankaisiin ja ystäväni kanssa pähkäilimme, kun ei niitä mistään meinaa saada. Pientä selvittelyä ja Hilcon agentin yhteystiedot löytyi. Tänä päivänä tiedän pari vastaavaa verkkokangaskauppiasta kuin minäkin, mutta silloin tuntui olevan vaikea löytää niitä. Kaikilla meillä on pikkuisen erilainen valikoima, joten eiköhän meille kaikille töitä riitä.

Opiskelen sisustussuunnittelijaksi, joten olen tässä kartoittanut sopivia sisustustuotteiden tukkujakin, ja kiinnostavimmat löytyy tanskanmaalta. Aivan ihania juttuja! Olen aloitellut varovaisesti, joten vielä en ole uskaltanut tilata mitään, mutta hinku olisi kova. Kunhan nyt ensin alkaa kauppa käymään, niin sitten rohkenen.

Tällä hetkellä ompelen puotiin myytävää. Erityisen innoissani olen laukkujen ompelemisesta. Ihania kankaita koti täynnä, eikä tarvi kuin vain löytää sopiva hetki luovuudelle. Parasta se on aamuisin, kun muut vielä nukkuvat. Ei malttaisi edes syödä mitään, kun oikein on inspis päällä.