torstai 25. marraskuuta 2010

Hyviä uutisia ja uutta intoa

Täällä ollaan intoa täynnä! Vihdoinkin on alkanut verkkopuoti elämään ja on tullut muutama tilaus. On ollut ihanaa paketoida ja yritänkin tehdä paketit niin näteiksi kun vaan ajan puitteissa on ollut mahdollista. Mietin, että miten onkaan ihanaa, sitten äitiyslomalla, kun ehtii rauhassa paketoida ja keksiä paketteihin ylläreitä. Aion hemmotella kaikki asiakkaat pilalle! Toivottavasti en innostuksissani lupaile nyt liikoja :).

Pidettiin tällä viikolla ystäväni kanssa talkoot, jossa tehtiin Leona Living-mainoksia. Vaikea selittää, mutta askarreltiin mainoksen alareunaan kolmionmallisista kangastilkuista viiririvistö, jotta ihmiset näkisivät miten kauniita kankaat ovat luonnossa ja pääsevät vähän hypistelemään.

Mainoksia on tarkoitus jakaa ensin Tampereella ja kunhan Tampere on käyty läpi, täytyy viedä aina muuallakin kulkiessaan mainoksia näytille. Ajattelin myös lähettää muutamalle ystävälle omalla paikkakunnallaan sopiviin paikkoihin vietäväksi.

Työkaverin kanssa jutellessa tuli myös idea, että voisin pitää ompelupajoja erilaisissa paikoissa. Esimerkiksi Viialassa on Naisten Olohuone-niminen paikka, jonne olen jo alustavasti ollut yhteyksissä. Haastetta tuo tämän ison (valtavan) mahani kanssa liikkuminen. Ompelukoneiden ja kangaspakkojen liikuttelu tuntuu juuri nyt vähän haastavalta. Mutta tehdään noita juttuja sitten viimeistään äitiyslomalla. Ideahan voi tuosta vielä elää ja kehittyä vaikka miksi :).


Olen yhden kerran pitänyt kotonani tildailu-pajan ja perinteeksi on myös muodostunut joulukorttiaskarteluilta ystäville ennen joulua. Ideana on se, että jokainen tuo omat tarvikkeensa mukanaan ja myös sellaisia tarvikkeita, mitä ei enää itse arvele tarvitsevansa. Jämät pistetään sitten yhteiseen jakoon ja lapsillehan ne ovat aarteita. Samalla saa juteltua kuulumisia ja kokeiltua erilaisia ideoita, mitä toisten korteista saa. Sitten vähän glögiä ja joulumusiikkia taustalle, kynttilät palamaan ja puuhailemaan...


Olen suunnitellut tekeväni kaikki joululahjat itse. Ainakin nyt ollaan hyvässä vauhdissa. Tyttärelle teen vispipuuron värisestä langasta liivimekkoa. Malli on Viimeisimmästä Suuren Käsityölehden numerosta. Malli on aika helppo ja sain nopeasti takakappaleen valmiiksi. Eilen aloittelin etukappaletta. Aion tuunata siihen etukappaleeseen itsevirkattuja koristeita. Ohjeessa oli pari virkattua kukkasta rintamuksessa, mutta aion kehitellä siihen jotain muuta.


Nyt olen pitänyt Sisustussuunnitteluopinnoista taukoa, mutta jatkan taas seuraavan ryhmän kanssa jaksamiseni mukaan. Ihanan joustavaa tämä aikuisopiskelu! Edellisessä postauksessani mainitsemani projektit on saatu päätökseen, joten oikealla tiellä ollaan vihdoinkin. Hyvä fiilis niistä silti jäi, vaikka jaksamisen rajoilla mentiin. Nyt vaan tietää vähän paremmin, mihin omat rahkeet riittää tässä olotilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti