perjantai 20. elokuuta 2010

Forma-messuja ja koulun juhlia

Tässä ei nyt muutamaan päivään ehdi ompeluksien kanssa puuhailemaan valitettavasti. Meillä on tänään tyttären luokkaretkirahaston keräämiseksi luokan tapaaminen, jota olen ollut puuhaamassa. Aarteen etsintää, herkkuja ja pelejä ja leikkejä olisi ainakin ohjelmassa :).

Sunnuntaina lähdetäänkin oikein kaksissa naisin Forma-messuille. Jospa sieltä löytyisi ideoita verkkokaupan tuotevalikoimaan. Periaatteessa kontaktit Tanskalaisiin sisustustavaroiden tuottajiin on jo olemassa, mutta katsotaan nyt vähän muitakin juttuja.

Tällaista messuväki lupailee:

"Forma Messut - tärkein kotimainen osto- ja myyntitapahtuma
Forma Messut on Suomen johtava lahjatavara- ja kodinsisustusalan ammattitapahtuma. Forma Messuilta löydät lahjatavaroiden ja kodinsisustuksen uudet värit, trendit ja ideat maailmalta sekä kotimaisilta käsityöläisvalmistajilta: laadukkaat, yksilölliset lahja- ja paperitavarat, persoonalliset liikelahjat ja kodinsisustuksen viimeisimmät tuulet. Erikoisosastoilla välineitä ja toimintamalleja yritystoimintasi kehittämiseen."

Tällä jahkailulla joulusesonki menee minulta ohi, mutta toisaalta, haluan verkkopuodille juuri sen oikeanlaisen linjauksen, enkä halua häröillä. Olisi kiva löytää jotain erilaista, mitä muilla ei välttämättä olisi. Ihaninta olisi, jos tuotteilla olisi jokin ajatus takana- vaikka monesti riittää, että esine on kaunis.

Joulu tuntuu vähän kaukaiselle ajatukselle, kun ulkona paistaa aurinko ja asteet on reilusti plussan puolella, mutta yrittäjän elämä kulkeekin ihan eri sykleissä :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti